Kaikkia kasvattejamme emme suinkaan myy, mutta osa lähtee teidän tavoitelviksenne jatkamaan onnellista elämää jossain muualla. Mikäli haluat ostaa kasvatin, lue tämä kohta erittäin huolellisesti.
Kasvatit myydään vasta 3-(orit) tai 4-(tammat)vuotiaina, poikkeuksena tilausvarsat, joista lisää tietoa alempana. Ostaja saa käsiinsä siis kilpailuvalmiin hevosen, joka on heti uuteen kotiin muuttaessaan valmis ryhtymään aktiiviseen käyttöön. Kasvateilla on myynnin yhteydessä kuvat ja tiedot valmiina - ostaessasi hevosta ostat sen siis hyvin samaan tapaan, kuin oikeassakin maailmassa. Me emme myy sikaa säkissä. Ostopäätöstä tehdessäsi sinun tulee muistaa, että ostat hevosta sellaisena kuin se on. Sen luonne, ulkonäkö ym. vastaava on yksilöllistä ja tällaisten tietojen muuttaminen on siis kiellettyä. Luonne toki muuttuu, kun hevonen kasvaa ja kehittyy. Myöhemmin saat siis tehdä siihen kehitykseen liittyviä muutoksia. Saat heti kasvatin saadessasi myös halutessasi kirjoittaa luonteen uudestaan, kunhan säilytät siinä pääpiirteet. Olen tarkka varsinkin periytyvistä piirteistä, sillä Ayesha Arabians pyrki realistisuuteen. Luonteeseen saat myös tehdä lisäyksiä - se on periaatteessa hyvin paljon muunneltavissa, kunhan vanhoja asioita ei kumota! Kasvatille voit myöhemmin hankkia lisää kuvia, mutta sen ensimmäinen kuva/kuvat, joka/jotka sillä on ollut mukanaan sinulle tullessaan, on säilytettävä. Näin ollen on melko todennäköistä, että kasvatista tulee piirroshevonen. Mikäli tämä on täysin epämiellyttävä ajatus, on viisasta keskustella asiasta kanssani.
Kun olemme myyneet kasvatin, niin olemme myyneet sen. Tällä tarkoitan, etten myöhemmin tule vaatimaan kasvattiani takaisin, mikäli ostoehdot täyttyvät. Sinä olet siis vastuussa hevosesta jatkossa ja halutessasi voit myös myydä sen eteenpäin ilman suostumustani (kunhan samat ehdot täyttyvät yhä ja kasvatin mukana tulleen kuvan copyright merkitään samalla tavalla, kuin ennenkin). En kuitenkaan myy kasvattejani myytäväksi - joten ilman hyvää syytä et voi kasvattia heti ruveta uudelleenmyymään. Mikäli haluat olla kohtelias, tai kun et enää halua kasvattia pitää, haluat päästä siitä nopeasti eroon, on enemmän kuin suotavaa tarjota sitä takaisin Ayeshaan. Tämä ei siis ole velvoite, mutta kunnioitan ihmistä, joka tekee näin.
TILAUSVARSOJA myydään vain harvoille ja valituille, mutta aina kannattaa yrittää. Tilausvarsan kohdalla säännöt ovat hieman erilaiset, eikä sillä ole yhtä paljon etuuksia. Tilausvarsat lähtevät nimittäin uuden omistajansa matkaan vieroituksen jälkeen, mikä merkitsee sitä, ettei niiden mukana tule kuvia taikka tietoja. Tästä syystä tilausvarsoja myydään ainoastaan sellaisille henkilöille, jotka saavat minut uskomaan, että he oikeasti ottavat perinnöllisyyden huomioon varsan tietoja suunnitellessaan! Mikäli haluat tilausvarsan, lähetä sähköpostia. Muista tehdä kunnollinen "ostotarjous," äläkä ainoastaan kysy, onko tilausvarsa yhdistelmästä X x X mahdollinen.
Myyntiehdot, jotka koskevat sekä aikuisia, tilausvarsoja, että kasvattejakin.
Hevoselle tulee tarjota aktiivinen koti, unohdettu kasvatti otetaan takaisin sähköposti-ilmoituksella
Mikäli hevosta ei olla vielä rekisteröitä VRL:n hevosrekisteriin, tulee se rekisteröidä sinne kasvattajanaan VRL-10208, tästä syystä myymme ainoastaan VRL-tunnuksen omaaville henkilöille.
Suurin osa hevosistamme myydään tavoitteelliseen kotiin, mikä on hyvä pitää mielessä. Nk. "puskatallin" mahdollisuudet ostaa meiltä hevonen ovat huonommat, kuin panostavan siitos- tai kisatallin.
Kasvatin mukana tulevia tietoja ei saa vaihtaa, mutta niihin saa tehdä lisäyksiä.
Hevosen mukana tulevat kuvat tulee merkitä selkeästi (c)-merkinnöin Bearing. linkkinä sähköpostiini l.alanen@hotmail.com / dA linkkinä deviantArt-tililleni http://88laura88.deviantart.com/
Kasvattajanimemme on Ayesha's, ja se liitetään jokaisen kasvatin nimen eteen!